(Vapaa) In your deepest pain you are lovely

Valkosilmä
Kuunteli toisen toteamuksen.
"Niin, mutta onneksi olemme täällä" vastasi toiselle hymyillen. Tarkkaili ympäristöä ja huomasi sen olevan melko hiljainen. Sitten toinen kysyi esi-isistä.
"Voi ollakkin, he eivät vain aina välttämättä nayttäydy ilveksille", vastasi toiselle.

Skielrah
Neiti nyökkäsi emonsa tehdessä huomautuksen hymyssä suin.
"Niin olemme. Ja hyvä niin", ilvesneito kertoi ja kuunteli ympäristöään. Linnut olivat hiljenneet, mutta hän aikonut vielä huomauttaa siitä. Valkosilmällä oli järkevä teoria.
"Totta, me näimme Kätketyn kanssa esi-isän kerran, keskitalvella. Se antoi meille kauniit kristallikorut, jotka näyttivät hieman hohtavan valoa. Onko se edes mahdollista?" neiti hymyili. Yhtäkkiä jossakin karjahti joku eläin ja Skielrah jäykistyi silminnähden.
"Mikä tuo oli?" hän kysyi peloissaan ja mulkoili ympärilleen kuin peläten jonkun rysähtävän kylkeen.

Valkosilmä
Nyökkää toiselle toisen vastatessa emonsa toteamukseen. Lyhyen hiljaisuuden aikana ympäröivän luonnon hiljaisuus alkoi tuntumaan painostavalta ja se alkoi huolestuttaa naarasta. Skielrah alkoi taas puhua esi-isistä ja kertoi nähneensä yhden ollessaan Kätketyn kanssa.
"Onhan se mahdollista, joskus esi-isät antavat ilveksille aineellisia lahjoja. Minäkin sain keskitalvella korun lahjaksi esi-isältä. Kristallikoru lahjat olivat osa Valon juhlaa, jota vietetään aina keskitalvella", kertoi nuorikolle. Rauha ja hiljaisuus rikkoontuivat yllättäen, kun jossain karjahti eläin. Skielrah selkeästi säikähti.
"En tiedä, mennään ottamaan selvää", vastaa tyttärensä kysymykseen ja lähtee kulkemaan pitkin, mahdollisimman hiljaisin juoksu/hölkkä askelin kohti suuntaa, josta ääni oli tullut.

Skielrah
Neito kulki eteenpäin painostavassa tunnelmassa. Pian puhuttiin esi-isistä, Valkosilmäkin oli saanut korun ja kaikki oli osa Valon juhlaa. Skielrah katsoi toista yllättyneesti.
"Valon juhla? En olekaan ennen kuullut sellaisesta. Onko täällä muita juhlia?" Skielrah kysyi uteliaana. Joko hän oli ollut liian vähän muiden seurassa tai juhlat olivat uusi juttu. Jännää. Ympäristössä karjahti eläin, jota Valkosilmä ei tuntenut. Emo ehdotti heidän menevän ottamaan siitä selvää.
"Okei", Skielrah vastasi lyhyesti ja lähti seuraamaan toista ilvestä hiljaisin ja ripein hölkkäaskelin. Kummallista, miten tilanteet muuttuivat, Skielrah oli totisesti sitä mieltä. Nyt hänellä oli jo parempi mieli.

Valkosilmä
Puhuttiin esi-isistä ja Skielrah kyseli juhlista.
"En tiedä muita juhlia kuin Valon juhla", sanoi mietteliäänä. Karjahdus kuului ja Skielrah suostui ehdotukseen mennä ottamaan selvää, mistä oli kyse. Vaalea turkkinen naaras toivoi, ettei kenellekkään ollut sattunut mitään, vaikka kyseessä olisikin ollut jokin saaliseläin. Saapuessaan melko lähelle aluetta, josta ääni oli kuulunut hidasti askeliaan ja alkoi haistella ilmaa.

Skielrah
Neiti nyökkäsi emolleen toisen vastatessa kieltävästi kysymykseen juhlista, Valkosilmäkään ei tiennyt muita juhlia. Sitten alettiin hiipiä eteenpäin vauhdilla. Skielrah ulottautui emonsa edelle ja näki pian itseään suuremman tumman pedon, jolla oli suuri pää ja vielä suuremmat käpälät. Se murisi toiselle vastaavalle ja sen takana oli pienempi, selkeästi pentu.
"Mitä nuo pedot on?" Skielrah kysyi peloissaan peruutettuaan ensin Valkosilmän luo, karhuja tarkoittaen. Miten he selviäisivät tästä, jos nuo karvakasat huomaisivat heidät?

Valkosilmä
Hiivittiin eteenpäin hiljaa, Skielrah meni emonsa edelle ja näki karhut ensin. Valkosilmä tarkkaili tilannetta hetken, emo karhu puolusti pentujaan uros karhua vastaan.
"Ne ovat karhuja", vastaa tyttärensä kysymykseen. Tuo ei olisi osannut edes ajatella saarella olevan karhuja. Karhuista tuskin oli kahdelle ilvekselle vaaraa, kun ne keskittyivät toisiinsa, mutta olisi silti parempi mennä kauemmas.
"Meidän kannattaa mennä jonnekkin kauemas, johonkin turvalliseen paikkaan tarkkailemaan tilannetta", sanoo Skielrahille hiljaa.

Skielrah
Neiti katsoi silmät pyöreinä kolmea karhua ja hivuttautui emonsa seuraan. Valkosilmä kertoi niiden olevan karhuja. Pelkkä nimikin oli jo pelottava ja Valkosilmästä heidän oli parempi siirtää itsensä toisaalle. Se kuullosti jo paremmalta.
"Mennään vaan", neiti kertoi ja yritti miettiä kuumoisesti, missä he olisivat turvassa. Keksimättä mitään sen ihmeellisempää hän vilkuili vuoroin emoaan, vuoroin kolmea karhua, joilla oli välienselvittelyjen aika.
"Annetaan niiden selvittää riitansa ja lähdetään me vaan tasangolle. En halua olla paikalla, jos ne rupeavat tanssittamaan toisiaan", nuorikko tokaisi ja kääntyi ympäri suunnatakseen kulkunsa kohti aikomaansa suuntaa.

Valkosilmä
Katseli vielä hetken karhuja, kun kuuli tyttärensä myöntyvän kauemmas menemiseen. Kääntyy katsomaan Skielrahia ja lähtee kävelemään poispäin karhuista samalla kun toinen sanoi haluevansa mennä tasangolle.
"Mennään sinne sitten", sanoi ja lähti kulkemaan kohti tasankoa melko reippain askelin.

Skielrah
Nuorikko mulkaisi karhuja poistuessaan toiseen suuntaan ja oli tyytyväinen kolmen mesikämmenen jäädessä taakse. Skielrah sovitti askeleensa Valkosilmän tahtiin ja kulki toisen rinnalla epävarma hymy kasvoillaan.
"Voiko noista olla meille vakavaakin haittaa? Mitä ne syövät?" neiti kysyi uteliaana vähän ajan päästä, ollessaan varma, ettei heitä kuultu. Ainakaan karhujen toimesta.
"Voiko noihin törmätä vielä täällä?" hän vielä kysyi. Tuskin hän alueella liikkui paljoa, mutta varmuuden varalta oli hyvä tietää.