Haasta hahmo... tai älä

Ketunmieli
Hymyilee ja auttaa Kätketyn jaloilleen. Toinen laski painoa loukkaantuneelle jalalleen, joka tietysti petti alta ja toinen kaatui maahan. Vinkaisusta ja naaraan ilmeestä päätellen etujalka oli hyvin kipeä ja niin tuo myös sanoi sen olevan. Onneksi Kätketty ei selkeästi aikonut luovuttaa, vaan yritti taas nousta ylös. Jos Kätketty antaisi, Ketunmieli auttaisi naarasta pääsemään ylös.

Kätketty
Neito oli kiitollinen Ketunmielen tarjoamasta tuesta, vaikka he olivatkin lähes toisilleen vieraita ja silti toinen auttoi hyvin ystävällisesti. Ja vaikka nurin mentiin, ei Ketunmieli horjunut kannassaan auttaa Kätkettyä. Se oli hyvin kultaista. Kätketty yritti uudelleen pystyyn Ketunmielen auttaessa ja tällä kertaa se onnistuikin paremmin eikä tummanpunaruskea ilves enää varannutkaan loukkaantuneelle jalalleen painoa.
"Kai me nyt pääsemme metsään, mutta miten tuo peura? Emme voi vielä sitä ottaa mukaamme, mutta en halua myöskään sen joutuvan parempiin suihin. Ruokaa ei ole nykyään haaskattavaksi ja kilpailu siitä voi olla kovaa. Tosin, voin pyytää Tinttiä vahtimaan peuraa parvensa kanssa", Kätketty totesi hampaat kiinni puristettuna. Hän veti syvään henkeä ja päästi viheltävän, lintumaisen äänen, jonka ansiosta talitintti saapuikin nopeasti paikalle. Kätketty hymyili sille ja kehaisi sitä nopealla vihellyksellä. Sitten hän puhui sille visertäen, kertoi nopeasti tilanteen ja pyysi palvelusta. Tintti lehahti lentoon, pyörähti ympäri ja lensi metsikköön, josta kuului useiden lintujen viserrystä. Lopulta Tintti palasi parven kanssa, jossa oli reilu sata lintua, pieniä tiaisia, jotka parvessaan olivat kuin kalat joessa, siivet sykähdellen ja ilmassa uiden. Kätketty katsoi hetken lintujen lentoa, kunnes ne laskeutuivat sulassa sovussa ja tyylikkäästi peuran viereen, osa sen päällekin.
"Nyt voimme mennä", Kätketty totesi ja otti linkuttavia, vaivalloisia askelia Ketunmieleen itseään tukien, kohti metsää.

Ketunmieli
Auttoi toisen pystyyn ja tällä kertaa toinen ei laskenut painoa loukkaantuneelle tassulleen, mutta kolli pysyi silti naaraan vieressä tukemassa tuota. Kätketty puhui peurasta ja sanoi voivansa pyytää lintunsa vartioimaan peuraa. Ketunmieli katseli, kun suuri lintuparvi lensi metsästä peuran ruhon luokse.
"Voin palata hakemaan peuran, kunhan olet päässyt metsään", ilmoittaa Kätketylle ja lähtee naarasta tukien kävelemään kohti metsää.
"Onko sinulla mitään paikkaa mihin mennä? Tai tiedätkö ketään, joka oisaisi parantaa jalkasi?" kyselee Kätketyltä, koska olihan se hyvä jos tiesi mihin mennä. Muutenkin naaraan jalka vaati hoitoa, eikä tuo pystyisi niin kipeän jalan kanssa metsästämään.

Kätketty

Neitonen pysyi pystyssä noustessaan seisomaan, Ketunmielen avun ansiosta. Lintuparvi teki tehtävänsä ja saapui kivasti vartioimaan. Ketunmieli kertoi voivansa hakea peuran myöhemmin.
"Se olisi hienoa. Kiitos", Kätketty totesi ja hymyili lämpimästi ilvekselle, joka tuki häntä hyvin. Ketunmieli uteli paikasta ja parantajasta.
"Asun Jokimetsässä. Ja on minulla parantaja, Valkosilmä. Hänellä on yrttien lahjakyky. Ja minusta tulee näköjään hyvä koekappale hänelle", Kätketty naurahti ja yritti pitää ajatuksensa poissa jalastaan.
"Entä muuten teidän parantajanne? Kuka hän edes on, en muista Kristallikuiskeen puhuneen siitä mitään", Kätketty tokaisi ja heilautti korviaan.

Ketunmieli
Toinen onnistui pysymään pystyssä, hyvä. Toinen kiitteli jo etukäteen kollin tarjoutuessa hakemaan peuran myöhemmin. Sitten toinen kertoi asuvansa Jokimetsässä ja että hänellä oli parantaja, jolla oli yrttien lahjakyky.
"Toivottavasti hän osaa myös auttaa" sanoo hymähtäen naaraalle. Käveleminen sujui ilmeisesti hyvin naaraalta, kunhan tuo vain sai tukea. Kätketty kysyi Tihkusateesta.
"Hänen nimensä on Tihkusade, hän on vasta parantaja oppilas", kertoo toiselle ja hymyilee hieman. Kolli ei ollutkaan hetkeen puhunut Tihkusateen kanssa, vaikka olisi halunnut.

Kätketty

Naaras kulki eteenpäin välittämättä jalasta sykkivästä kivusta, jonka takia hän näki punaista sumua näkökentässään. Tummanpunaruskea ilves ähkäisi kerran silmät kiinni painuneena, kunnes aukaisi ne taas ja nyökkäsi Ketunmielelle, joka totesi parantajasta.
"Varmasti auttaa", Kätketty totesi hymyillen. Valkosilmä ei pettäisi koskaan, ei ainakaan vaikuttanut pettävän. Valkosilmä oli juuri sellainen ystävällinen, uskollinen ilves, joka ei pettäisi ketään ystäväänsä mistään hinnasta. Ei ainakaan Kätkettyä, joka laski Valkosilmän kuuluvan perheeseensä.
"Valkosilmä on perhettäni, joten ei hän voi minua jättää oman onneni nojaan", Kätketty totesi ja virnisti tajutessaan herkullisen jutun tilanteeseen liittyen. Nojaan? Haha, Kätketty joutui nojaamaan mihin tahansa tukevaan, mutta onneen ei hän osannut nojata. Onneksi oli sentään sukelluksen lahjakyky, se oli ainoa Kätketyn onni, vaikkei uinti kiinnostanutkaan. Ketunmieli kertoi Korpinkynnen parantajasta, joka olikin vielä parantajaoppilas.
"Vai niin. Teidän kannattaa ehdottomasti varoa loukkaamasta itseänne, koska ette voi tietää osaako Tihkusade parantaa teidät. Missä teidän oikea parantajanne on, minä olen aina luullut, että klaanissa täytyy olla parantaja juurikin näiden tilanteiden varalta", Kätketty totesi ja makusteli sanojaan. Ehkä hän oli todennut jo liikaa, ehkä ei, piti vain toivoa, ettei Ketunmieli jättäisi häntä siihen sanojen takia.

Ketunmieli
Toinen ähkäisi kerran, ilmeisesti kivun takia, mutta tuo jatkoi silti urhoollisesti matkaa. Kätketty oli hyvin sisukas, kun jaksoi jatkaa matkaa, vaikka jalkaan varmasti sattui paljon. Ketunmieli toivoi kaksikon pääsevän mahdollisimman pian perille. Kätketty puhui lämpimästi Valkosilmästä ja kertoi tuon kuuluvan perheeseensä. Kollin teki mieli sanoa toivovansa itselläänkin olevan perhe, mutta piti sitten kuitenkin suunsa kiinni. Olihan klaanikin jonkinnäköinen perhe.
"Hyvä niin", sanoo naaraalle hymyillen hetken. Kollin vastattua parantaja kysymykseen toinen alkoi höpistä aika paljonkin parantajista ja kysyi mitä klaanin oikealle parantajalle oli tapahtunut. Kun kolli nyt alkoi miettiä, ei klaanilla ollut ikinä ollutkaan parantajaa.
"Ei Korpinkynnessä ole oikein ikinä ollutkaan parantajaa, mutta emmeköhän me pärjää", vastaa naaraalle suhtkoht huolettomasti. Kolli uskoi Tihkusateen kykyihin, vaikka tuo olikin vasta oppilas. Harvoinhan kukaan Korpinkynnestä loukkaantui tai sairastui, joten tähän asti oli mennyt hyvin.

Kätketty
Niin se matka jatkui, jutellessa ja Kätketyn tuskaillessa. Kätketty kuunteli keskittyneesti Ketunmieltä, joka jutteli.
"Eikö? Ai. En tiennytkään", Kätketty totesi hajamielisen oloisena.
"Toivon todellakin teidän pärjäävän, sillä tuo on hyvinkin riskialtista, mutta ei kai täällä Saaressa ole mitään hätää henkien jouduttua takaisin amulettiinsa", Kätketty totesi ja lipaisi huuliaan.
"Miten sinä olet sopeutunut uuteen kotiin?" neiti kysyi kuin tuntisi toisen hyvinkin ja olisi nähnyt toisen pitkän tauon jälkeen. Jälkimmäinen juttu oli sitten totta, muttei hän oikeasti tuntenut toista mitenkään. Toivottavasti tulisi tuntemaan, koska toinen vaikutti lupaavalta tuttavuudelta.

Ketunmieli
Matka jatui yllättävän sujuvasti ja ilvekset puhuivatkin toisilleen samalla. Kuuntelee Kätkettyä, joka tuntui olevan huolissaan Korpinkynnen parantajan puuttumisesta. 
"Niin", vastaa lyhyesti kun Kätketty puhui henkienkin amulettiin menemisestä. Eipä saarella ainakaan vielä ollut mitään, mikä voisi erityisemmin aiheuttaa sairauksia tai loukkaantumisia. Toinen kyseli Ketunielen sopeutumisesta.
"Ihan hyvin, onhan tässä nyt vähän ollut totutteleista sun muuta, mutta pikkuhiljaa alkaa tuntua kodilta. Entäs sinä?" vastaa ja heittää samalla kysyyksen takaisin.

Kätketty
Neitonen kulki eteenpäin hymyillen ja ravisteli päätään kivun laantuessa, kunhan hän vain varoi astumasta loukkaantuneelle jalalle. Kaksikko jutusteli suvujasti kuin vanhat tutut ja aiheet vaihtuivat.
Ketunmieli vastasi sopeutumisesta ja Kätketty nyökkäsi. Sama kysymys tuotiin myös hänelle.
"Itsekin olen sopeutunut yllättävän hyvin. Vaikka eihän tämä sama ole kuin Ilvesmetsä, mutta sentään vielä pystyssä, toisinkuin se. Että niin. Näihin puihin ei vain ole kiinnitetty muistoja, ehkä tämä vielä joskus tuntuu itsestänikin ihan kodilta miltä saattaisi jokin paikka tuntua", Kätketty totesi ja mietiskeli omiaan, plöm plöm. Sitten hän taas käänsi katseensa ja huomionsa Ketunmieleen.
"Onko kenelläkään klaanissanne lahjakykyjä?" neiti kysyi ihan huvikseen.

Ketunmieli
Kuuntelee Kätketyn puhumista ja nyökkää.
"Niin, mutta eiköhän tämäkin paikka pian ole täynnä muistoja. Uusia muistojahan tulee koko ajan", sanoo tuolle ja hymyilee hieman. Tietystihän kollilla oli ikävä vanhaa metsää ja kaikkia muistorikkaita paikkoja, mutta loppujen lopuksi siellä oli myös paljon huonoja muistoja. Kätketty kysyi Korpinkynteläisten lahjakyvyistä ja Ketunmielen piti hetki miettiä vastaustaan.
"En oikeastaan juurikaan tiedä, he eivät paljon ainakaan puhu lahjakyvyistään. Mutta käsittääkseni ainakin Sadetuulella ja Kristallikuiskeella on jotkin lahjakyvyt", vastaa Kätketylle.

Kätketty
Neitonen kuunteli Ketunmielen sanoja.
"Pian tämäkin hetki on vain muistoja puissa, vaikka nyt tämä tuntuu minusta kestävän pitkään. Kummaa, miten nopeasti aika vain kuluu, eikö sinustakin?" Kätketty jutusti kuin parhain filosofi ikään. Sitten kyseltiin Korpinkynnen lahjakyvyistä, Sadetuulella ja Kristallikuiskeella kuulema oli sellaisia.
"Ai. Ne eivät taida olla kovin yleisiä täällä, eikö? Itse en ole tosin kohdannut yhtäkään täällä syntynyttä ilvestä, ellen väärin muista", neitonen jutusti ja mietti tapaamiaan ilveksiä. Noup, ei tainnut olla. Pelaaja ei muista.
"Miten paljon muita ilveksiä täällä edes on?" Kätketty ihmetteli ja huomasi heidän saavuttavan metsää.

Ketunmieli
Kuuntelee Kätketyn filosofiointia, jossa oli itseasiassa järkeäkin. 
"Niin, totta", toteaa, kun ei oikein keksi muutakaan sanottavaa. Mutta totta tosiaan aika tuntui kuluvan hirveän nopeasti. Puheen aihe vaihtui lahjakykyihin ja saarella syntyneisiin ilveksiin.
"Niin, ehkä lahjakykyjä ei ole kovin helppo saada", tuumailee. "Minäkään en ole nähnyt yhtäkään täällä syntynyttä ilvestä, joten heitä ei taida olla kovin montaa", sanoo, eihän Ketunmieli ollut muutenkaan tavannut muita kuin omia klaanin jäseniä ja nyt Kätketyn.

Kätketty
Neiti linkutteli hetken hiljaa Ketunmielen puhellessa, toisenkin mielestä aika vain kului. Äskettäin synnyttiin ja aivan pian kuoltaisiin. Niin se vain meni ja se tuntui Kätketystä vähän ahdistavalta. Kaikella oli paikkansa, mutta sitä paikkaa voitaisiin muuttaa. Sitten jutusteltiin lahjakyvyistä ja saaren alkuperäisistä ilveksistä.
"Ehkäpä. Ehkäpä suurin osa ei usko esi-isiin eivätkä siksi saa lahjakykyjä. Ehkä useimmat eivät tiedä niistä mitään. Ehkä kukaan ei tiedä, missä esi-isät voi tavata", Kätketty totesi ja vilkaisi taivaalle nopeasti.
"Ehkäpä he vain pelkäävät meitä", Kätketty tokaisi ja mietti, ei hän siihen itsekään uskonut, mutta kenties se oli totta. Kuka tiesi.
"Ehkäpä heillä on omat maansa, jolla he viettävät aikaa, esimerkiksi tiedän erään ilveksen, jolla on joku 'Valtakunta', jonka avulla hän saa määrätä muita. Valkosilmän pentu Skielrah on liittynyt siihen. Jotakin hän selitti, että Valtakunnan perustivat tämän saaren ensimmäiset ilvekset saapuessaan ja siitä lähtien hallitsivat Saarta. Kuulema nykyisin Valtakunnalla ei ole paljoa painoa täällä, koska sen nykyinen johtaja joku... Jalopääsky on päästänyt kansalaisensa pois otteestaan pelkkää huonouttaan johtajana. En tiedä mitä uskoisin, mutta Skielrah tuntuu olevan täysillä mukana", Kätketty tokaisi ja hymähti itsekseen. Ties mitä siitä Valtakunnasta tulisi.

Ketunmieli
Aika kului nopeasti ja välillä myös turhankin hitaasti, mutta menneitä muistellessa kaikki tuntui aina tapahtuneen nopeasti. Keskustelu vaihtui lahjakykyihin ja Kätketty arvuutteli syitä sille, miksei kovin monilla ilveksillä ollut lahjakykyjä.
"Minun tietääkseni se, että uskooko esi-isiin vai ei ei vaikuta lahjakykyjen saamiseen. Ehkä. Ainakin he pystyvät helposti todistamaan olemassaolonsa ilveksille, jotka eivät heihin usko", sanoo. Olihan Ketunmielellä ihan omakohtaisiakin kokemuksia tästä asiasta.
"No minulle ei ainakaan ole vielä selvinnyt, että missä tällä saarella voisi tavata esi-isiä", kertoo Kätketylle, kun tuo arveli, etteivät ilvekset tienneet missä tavata esi-isiä. Kätketty ajautui akuperäisestä aiheesta vähän pois, kun tuo alkoi puhua Valtakunnasta.
"No minua ei ainakaan erikoisemmin vakuuttaisi johtaja, joka on onnistunut saamaan kaikki kansalaisensa lähtemään", toteaa ja jää pohtimaan tätä Valtakunta asiaa. Jos Valtakunnassa oli ennen ollut ilveksiä ja he olivat kaikki lähteneet Valtakunnasta, luulisi heidän vielä asuvan saarella. Niistä ilveksistä voisi ehkä jopa onnistua saamaan klaanilaisia. Pitäisi puhua tästä Sadetuulen kanssa.

Kätketty
Kaksikko jutustelu eri aiheista, hypäten välillä uuteen ja näin edespäin. Matka jatkui omaan verkkaiseen tahtiin eikä Kätketty ollut varma, miten kauan matkassa vielä kestäisi. Ketunmieli puhui lahjakyvyistä ja hän nyökkäsi vaitonaisena.
"Itse sain oman lahjakykyni hengiltä, ne jotenkin saivat opetettua sen minulle. Tai yksi niistä, kun olin niiden vankina vuosi tai kaksi sitten. En edes tee mitään sukeltamisen lahjakyvyllä, inhoan oikeastaan vettä", Kätketty sanoi hetken päästä huokaisten. Ääni oli ensin epävarma, mutta tiukkeni loppua kohden. Ketunmielikään ei sanojensa mukaan tiennyt esi-isien paikkaa, Kätketty nyökkäsi.
"Minun täytyy ehkä alkaa kyselemään muilta, jos kohtaan ilveksiä. Jossakinhan täytyy täällä olla porukkaa, toivon mukaan", Kätketty tokaisi kuunnellen toisen sanoja Jalopääskystä.
"Ei kyllä minuakaan, mutta nuoret ovat nuoria, en saanut millään käännettyä Skielrahin päätä", hän huokaisi pudistellen päätään. Sitten Kätketty mietti omiaan ja heilautti häntäänsä.
"Ajatella, miten nuoret ovat samanlaisia. Itse vietin aikani vuorilla, vaikka perheeni halusi minun auttavan siskon kanssa", Kätketty päivitteli ihmeissään linkutellessaan eteenpäin.

Ketunmieli
Kaksikko alkoi jo saavuttaa metsää, mutta matka edistyi aika hitaanlaisesti. Toivottavasti Sadetuuli vaan ei olisi huonolla tuulella, kun tuon varapäälikkö oli niin kauan poissa. Kätketty kertoi saaneensa lahjakykynsä hengiltä, sukeltmisen lahjakyvyn.
"Hengillä olikin aika paljon voimia, jotka he olivat esi-isiltä vieneet", sanoo huokaisten. Toinen sanoi kyselevänsä ilveksiltä esi-isien kohtaamis paikasta ilmeisesti.
"Eiköhän täällä jossain ilveksiä ole", sanoo Kätketylle, toivoen, että saarella tosiaan olisi muitakin ilveksiä, kuin ne jotka olivat Ilvesmetsästä tulleet. Toinen kertoi yrittäneensä kääntää Skielrahin pään, onnistumatta.
"Nuoret osaavat vain olla itsepäisiä", sanoo ja sen sanoessaan tuntee itsensä vanhaksi, vaikka oli aina pitänyt itseään aika nuorena. Ehkä sitä piti joskus aikuistua, huoh. Kätketty kertoi itse viettäneensä nuorena aikansa vuorilla. Ketunmieli ei liiemmin voinut samaistua nuoruuden kapinointiin, kun tuon oli yhtäkkisen vanhempien kuoleman jälkeen heti aikuistua ja alkaa elämään kaksin siskonsa kanssa. Eikä tuotakaan aikaa ollut kestänyt kauan.
"Niin", toteaa vain lyhyesti Kätketylle.

Kätketty

Neitonen pohti hetken aikaa Skielrahia, kunnes Ketunmieli puhui hengistä ja niiden voimista.
"Niin oli. Onneksi nyt heitä ei ole eivätkä he voi palata. Muutto oli siinä mielessä hyvä juttu", Kätketty tokaisi ja lipaisi huuliaan. Jostakin pyrähti lentoon lintu, se muistutti fasaania. Kätketty visersi sille pyynnön jäädä aloilleen, mutta lintu jatkoi matkaansa säikähdyksestä suunniltaan. Ketunmieli tokaisi toiveikkaan oloisena Kätketylle ilveksistä ja sitten puhui nuorista.
"Sen olen huomannut. Onneksi Nissa ei ole osoittanut samanlaista itsepäisyyttä kuin siskonsa", Kätketty huokaisi ja sulki hetkeksi silmänsä. Kun hän avasi ne, taivaalla lensi korppi, joka raakkui omiaan. Kätketty oli huomaavinaan siinä uhkaavan sävyn, kuin se olisi huomannut jotakin mielenkiintoista. Kätketty toivoi tiaisten pystyvän pitämään tunkeutujat loitolla.
"Toivottavasti se peura on vielä ehjänä, kun pääset sen luokse", Kätketty tokaisi mietteliäästi.

Ketunmieli
Mietiskelee hetken nuoruuttaan, mutta saa sitten muuta ajateltavaa Kätketyn puhuessa hengistä. Fasaania muistuttava lintu pyrähti letoon ja Kätketty visersi sille jotain. Ketunmielen olisi tehnyt mieli lähteä linnun perään, mutta ei tuo viitsinyt jättää naarasta, eikä tuo olisi kuitenkaan lintua kiinni saanut. Kätketty puhui sitten vielä Nissasta, joka ilmeisesti oli Skielrahin sisko.
"Yleensä sisarukset eivät oikein muistuta toisiaan, ainakaan luonteeltaan", sanoo naurahtaen. "Sinullakin oli sisko, eikö niin?" kysyy, kun muisti naaraan maininneen siskonsa ohimennen aiemin. 
"Muistutitteko te toisiaane?" kysyy, mikäli Kätketty vastaisi myöntävästi aiempaan kysymykseen. Huomasi korpin lentävän taivaalla, kohti ilvesten tulo suuntaa ja Kätketty toivoi peuran olevan ehjä, kun Ketunmieli pääsisi sen luokse.
"Yritän ehtiä sen luokse nopeasti", lupaa naaraalle.

Kätketty
Naaras linkutteli eteenpäin, mutta vahingossa tallasi kipeän jalan päälle ja vinkaisi kivusta. Ei ollut yhtään hauskaa. Ketunmieli naurahti Nissasta ja Skielrahista, toisen mukaan sisarukset eivät olleet samanlaisia.
"Sen kyllä olen huomannut", Kätketty naurahti keveämmin, vaikka jalassa sykki vieläkin kipu. Ketunmieli kysyi siskosta ja Kätketty nyökkäsi miettien siskoaan. Korpinkynteläinen kysyi vielä heidän samankaltaisuudesta.
"Olihan minulla sisko. Emme tosiaankaan muistuttaneet toisiamme. Siskoni oli rauhallinen, mutta hänellä oli outo tauti, jonka vuoksi hän oli jatkuvasti kipeä. Minä taas olin villikko, aina kulkemassa omia teitäni. En millään jaksanut olla aloillani, vaikka olisi pitänyt. Lopulta siskoni kuoli, hän tippui kalliolta alas karattuaan kotoa. En tiedä mikä se oli, mutta hän yritti käydä kimppuuni, kun yritin saada häntä kotiin. Häntäluuni katkesi siinä rytäkässä", Kätketty tokaisi vakavammin mietteliäänä. Sitten Ketunmieli lupasi kulkea nopeasti peuraa pelastamaan.
"No hyvä. Te korpinkynteläiset taidatte tarvita sitä enemmän kuin me", Kätketty naurahti vaihtaen aihetta taas ties monennen kerran.

Ketunmieli
Katsoo Kätkettyä hetken huolestuneesti, kun tuo yhtäkkiä vinkaisee. Naaras oli ilmeisesti varannut liikaa painoa kipeälle jalalleen. Uros kuitenkin kääntää pian katseensa kohti meno suuntaa. Naaras kertoi huomanneensa, etteivät sisarukset muistuttaneet aina toisiaan. Sitten toinen kertoi siskostaan, jolla oikin ollut kurjempi kohtalo. Ketunmieli ei keksinyt mitään sanottavaa naaaraan tarinaan, mutta tuo sitten vaihtoikin puheen aiheen peuraan.
"Kyllä me pärjäämme. Te voitte pitää peuran", sanoo hymyillen Kätketylle. Tuskin Ketunmieli ja Sadetuuli saisivat peuraaaa kahdestaan syötyä, kun muita klaanilaisia harvemmin näkyi kuvioissa. Sitäpaitsi Kätketyn niin sanottuun perheeseen kuului neljä nälkäistä suuta, joista kaksi olivat vasta nuoria ja yksi oli nyt loukkaantunut, joten nuo tarvitsisivat peuraa enemmän.

Kätketty
Neitonen linkutteli eteenpäin, sitä lähestyttiin hyvää vauhtia lehtimetsää! Hetken aikaa Ketunmieli oli hiljaa Kätketyn hoitaessa puhumisen, kunnes sitten vaihdettiin puheenaihetta peuraan. Kätketty yritti antaa peuraa Korpinkynnelle, muttei onnistunut Ketunmielen vaatiessa Kätketyn pitävän sen.
"No, jos kerran niin vaadit", totesi neitonen ja lipaisi huuliaan kostuttaakseen niitä.

Tässä vaiheessa Kätketty pikakelaisi, mikäli Ketunmielikin niin tekisi, Lehtimetsään, lähelle koloa. Askeliin tuli uutta ponnekasta voimaa ja määrätietoinen naaras halusi nopeammin kotiin parantajan tykö.
"Onneksi olemme pian perillä", Kätketty hymyili miettien lintuja.
"Kun pääset peuran luo, viserrä niille linnuille näin-" Kätketty visersi tietyllä tavalla "niin ne tietävät, että saat ottaa peuran. Ne saattavat muuten olla aika hanakasti vastaan."

Ketunmieli
Kulkee Kätketyn vieressä kohti etsää. Onneksi toinen suostui sen enempää vastaan vaittämättä ottamaan peuran. Sitten pikakelattiin lähelle Kätketyn kotia ja toisen matkanteko tuntui hieman saavan uutta vauhtia kodin ollessa lähellä. Nyökkää toiselle, kun tuo sanoo noiden olevan pian perillä. Kätketty antoi ohjeet peuran hakemista varten, linnuille pitäisi kuulemma visertää.
"Selvä", sanoo ja toivoo osaavansa visertää linnuille oikein.

Kätketty
Pkakelaus onnistui ja niin kaksikko pääsi metsikköön Kätketyn selostaessa ohjeita. Kätketyn mielestä he olivat sopivan hiljaa, jotenkin metsän tunnelma oli sopivampi hiljaiseen matkaamiseen kuin rattoisaan rupatteluun.
"Korpinkynsi on onnekas, kun olet siinä", Kätketty tokaisi ihan puun takaa ajattelematta sen enempää sanojaan. Ketunmielen täytyi vaan saada tietää se, ennenkuin he ehtisivät kotiin.
"Toivottavasti elämäsi tulee tarjoamaan sinulle miellyttäviä yllätyksiä", naaras hymyili vielä arvoituksellisesti sanojensa päätteeksi.

Ketunmieli
Katselee hieman ympärilleen kaksikon kulkiessa metsässä. Oli hiljaista, mutta se ei tuntunut haittaavan kumpaakaan. Hiljaisuuden rikkoi Kätketty, joka sanoi Korpinkynnen olevan onnekas Ketunmielen kuuluessa siihen. Kohteliaisuus tuli aika puskista Ketunmielelle, eikä tuo ehtinyt kiittää kun Kätketty jo lisäsi toivotuksensa perään.
"Kiitos ja samoin", sanoo ja hymyilee naaraalle.