Kuura
Kolli oli päättänyt lähteä vähän tutkimaan paikkoja, kun ei ollut muutakaan tekemistä oikein keksinyt ja tuo halusi välillä vähän omaa rauhaa. Oli kuullut Amayan puhuvan Jokisaaresta, jossa tuo oli tavannut esi-isät ja Kuura oli päättänyt lähteä katsomaan, että millainen paikka se sitten oli. Kulki joen viertä ja näki edessään joen haarautuvan kahteen eri suuntaan, jättäen väliinsä tuon niin sanotun Jokisaaren. Sen enempää miettimättä loikkaa veteen ja menee saarelle. Päästyään rantaan ravistelee turkkinsa kuivaksi. Kävelee jonkun aikaa eteenpäin katsellen ympärilleen, kunnes huomaa kauempana seisovan tähtiturkkisen esi-isän. Pysähtyy niille sijoilleen ja katsoo esi-isää, joka oli lempeän näköinen, hymyilevä naaras. Naaras käveli kollin luokse ja tervehti tuota. Naaras vaikutti tuntevan Kuuran, mutta Kuura itse ei tiennyt yhtään, kuka naaras oli, vaikka tuo todellisuudessa oli kollin oma emo. Naaras antoi Kuuralle sinisen, hohtavan kristallikorun ja sanoi sen olevan Valonjuhlan lahja. Kuura otti lahjan vastaan nyökäten. Sitten kuuraturkkinen naaras haihtui tuulen mukana ilmaan ja Kuura oli näkevinään kyyneleen valuvan tuon poskea pitkin.
Pääsivu 
