(Vapaa) In your deepest pain you are lovely

// Kuka hyvänsä, tervetuloa ^^ Otsikosta kiitos Icon For Hire - The Grey :)

Skielrah

Neitosella ei ollut mikään paras päivä. Häntä ahdisti täysin tuntemattomasta syystä jokin, joka sai hänet kulkemaan johonkin suuntaan yksin ja allapäin. Hän lopulta huomasi tulleensa rannalle, jossa hän pysähtyi katsomaan lumista maisemaa. Vesi hänen edessään oli kuitenkin osittain sulanutta ja hyvin petollisen näköistä, joensuu ei ollut omiaan jäälle. Kukaan ei siis yhtäkkiä tupsahtaisi joukkoon sieltä suunnalta.
Ruskealonkeroturkki istahti maahan ja katsoi maisemaa ahdistuneisuuden lävitse. Se oli siltikin kaunis. Skielrah tunsi syvää epätoivoa niin monien asioiden takia ja hän toivoi pystyvänsä miettimään kaiken lävitse ennen palaamista.
"Miksi minä elän?" Skielrah kysyi ilmalta saamatta vastautta ja välittämättä edes siitä, että oli yksin. Parempi vaan, vähemmän ilveksiä vaatimassa mitään. Skielrah halusi muuttaa Valtakuntaan, mutta tiesi, ettei hänen perheensä pitänyt siitä. Velvollisuudet repivät häntä kahtia, vaikkei hän edes tuntenut muita ilveksiä. Oliko tässä hänen elämänsä?

Valkosilmä
Oli lähtenyt kotoa etsiskelemään yrttejä, vaikka niitä olikin meneillään olevan vuodenajan takia tavattoman vaikea löytää. Tosin olihan sitä muutenkin hyvä vähän jaloitella. Kuljeskelee eteenpäin ja pysähtyy aina välillä kaivelemaan kasveja, mutta toteaa joka kerta, että kasvit ovat liian talvesta kärsineitä käytettäväksi. Huomaa pian kauempana ruskeaturkkisen nuoren, surumielisen näköisen ilveksen ja tunnistaa sen heti Skielrahiksi. Kävelee lähemmäs toista.
"Skielrah", sanoo toiselle hiljaa.

Skielrah
Neito istui aloillaan kotvasen miettien monia asioita, jotka painoivat mieltä. Pian hän kuulee takaantaan emonsa hiljaisen äänen, joka kutsuu häntä. Skielrah käänsi ainoastaan korvansa toista kohta katsellessaan kaihoisasti merta ja huokaisi.
"Hei, emo", hän tervehti hiljaa ja kävi maate kyljelleen, selkä Valkosilmää kohti.
"Taisit tulla utelemaan vointiani, vai kuinka?" surumielinen naaras kysäisi ja painoi silmänsä kiinni, yrittäen nauttia kylläisestä ja lämpimästä olosta, vaikka kylmyys hohkasi maasta.
"Ei hätää, olen kunnossa", Skielrah tokaisi vielä ja lipaisi huuliaan. Olen vain masentunut, ei muuta, hän lisäsi mielessään vielä, muttei halunnut huolestuttaa Valkosilmää liikaa.

Valkosilmä
Toinen ei paljoa välittänyt emonsa kutsusta. Huokaisee hiljaa ja kävelee Skielrahin luokse istahtaen tuon viereen. Toinen kysyi, josko emo olisi tullut kysymään tuon vointia, mutta vastasi itse omaan kysymykseensä.
"Itse asiassa tulin etsimään yrttejä", sanoo ja hymähtää pienesti. Vakavoituu sitten kuitenkin ja katsoo merelle.
"Mutta sinun on aivan turha yrittää huijata minua. Näen kyllä, ettet sinä ole kunnossa. Jokin painaa mieltäsi", sanoo. " En ole sentään ajatusten lukija, joten en voi auttaa sinua, jos et itse kerro mikä mieltäsi painaa. Enkä halua painostaa sinua puhumaan, mutta usein puhuminen auttaa" puhelee tyttärelleen ja toivoo toisen sanovan jotain, vaikka tietysti tuo saisi olla hiljaakin jos vain haluaisi.

Skielrah
Neitokainen makoili vielä paikallaan, kun Valkosilmä saapui hänen viereensä istahtaen siihen. Emo oli kuulema yrttienkeruumatkalla. Skielrah nyökkäsi vilkaisten emoaan, mutta siirsi katseensa takaisin merelle.
"Meri on niin kaunis kesäisin, mutta nyt se on vangittu lumen ja jään alle", Skielrah huokaisi ja heilautti häntäänsä hieman. Valkosilmä tokaisi voinnista ja Skielrah kurtisti nopeasti kulmiaan, kunnes antoi kasvoilleen tulla välinpitämättömän ilmeen.
"Niin taidat nähdäkin. Mutta ainoa juttu on se, etten tiedä mikä minua vaivaa! Kai se, ettei täällä tapahdu mitään enkä ole tavannut muita kuin teidät ja Jalopääskyn. Tahdon seikkailla ja tutustua muihin, mutten pysty. Ei täällä ole ketään", neiti vastasi surumielisesti ja huokaisi hiljaa.
"Oletko sinä tavannut muitakin kuin perheemme? Onko täällä muita edes?" Skielrah uteli hiljaa kuin peläten herättävänsä meressä asuvat olennot. Oliko siellä ketään?
"Asustaakohan meressä meidän kaltaisiamme olentoja vai olemmeko ainoita?" nuorikko uteli tietämättä saisiko koskaan vastausta.

Valkosilmä
Katselee merelle, eikä vilkaisekkaan Skielrahia. Toinen puhui merestä, kuinka se oli vangittuna jään ja lumen alla. Ehkä neiti ei puhunut pelkästään merestä, mutta sitä Valkosilmä ei voinut tietää. Sitten toinen puhui voinnistaan ja tuo sanoi haluavansa seikkailla. Kysyipä tuo myös josko emo olisi tavannut muita kun perheen jäsenet.
"Olen tavannut muitakin. Tällä saarella asuu klaaneja ja tapasin vähän aikaa sitten erään nuoren Korpinkynteläisen", kertoo tyttärelleen ja hymyilee hieman. "Sinun täytyy vain etsiä ja tutkia uusia paikkoja niin pääset vielä tutustumaan moniin eri ilveksiin", sanoo ja kääntää katseensa Skielrahiin. "Ja joskus ne tärkeimmät ilvekset vain ilmestyvät eteesi, täysin varoittamatta ja ilman etsintöjä" sanoo hymyillen kaihoisasti muistellessaan ensi tapaamistaan Härmän kanssa ja kääntää katseensa takaisin merelle. Skielrahin kysymys meren asukeista palautti naaraan takaisin nykytilanteeseen.
"Meressä asuu kaloja. Eiväthän ne nyt hirveästi meitä muistuta, mutta luulen, että meressä asuu omanlaisensa versio ilveksistä."

Skielrah
Surumielinen nuori makoili siinä ja toivoi vointinsa paranevan. Hän kertoi merestä toteamuksensa, Valkosilmä pysytteli hiljaa. Jotenkin neito olisi halunnut emonsa sanovan siihen jotakin viisasta. Skielrahin todetessa voinnistaan Valkosilmä kertoi muista ilveksestä. Skielrah höristi korviaan uteliaana kuulemastaan ja käänsi katseensa emonsa puoleen.
"Miksen minä ole tavannut ketään, vaikka olen seikkaillut paljonkin?" nuori kysyi hieman ikävystyneellä äänellä kuin kerjäisi karkkia. Tällä kertaa hän janosi vastausta, miksei hänkin voinut tavata muita? Valkosilmä antoi vielä neuvoja, joilla löytää uusia tuttavuuksia ja Skielrah pyöräytti silmiään ja käänsi katseensa taas vangittuun mereen.
"Niinpä kai sitten. Ehkä täällä sitten on jotakin porukkaa", hän tokaisi pitkästyneenä ja huokaisi. Pitiköhän Valkosilmän sanat todellakin paikkansa? Toinen kertoi aivan yllättäen ilmestyvistä ilveksistä. Skielrah ei tiennyt, mitä toinen tarkoitti sanoillaan. Sitten Valkosilmä puhui kaloista, joita meressä oli. Skielrah nyökkäsi ja toivoi sen pitävän paikkansa. Hän ainakin voisi tykätä käydä katsomassa näitä meri-ilveksiä.
"Toivottavasti. Olisi mahtavaa käydä katsomassa niitä. Ja eikös Kätketyllä ollut se sukeltamisen lahjakyky?" Skielrah tokaisi innostuneemmin ja toivoi todellakin kuulleensa oikein. Siitä hän pääsi aasinsiltana toiseen asiaan, joka askarrutti hänen mieltään.
"Ja mitä ne lahjakyvyt edes on?" neiti kysäisi uteliaana emoltaan ja toivoi toisen osaavan vastata. Hän ainakin tahtoisi tietää niistä enemmän ja kenties ehkä hän toivoi saavansa sellaisen.

Valkosilmä
Katselee merelle, kauas horisonttiin. Skielrah kyseli muista ilveksistä, kuinka tuo ei ollut tavannut heitä.
"En tiedä. En ole oikeastaan itsekkään kovin varma, minne mikäkin klaani on asettunut asumaan. Et vain ole sattunut kulkemaan niiden alueille, mutta etköhän sinä tässä lähiaikoina ala tapaamaan heitä", sanoo toiselle ja hymyilee, kuten tavallista. Ilveksethän alkoivat usein keväisin kulkemaan enemmän pois omilta reviireiltään etsiessään kumppaneita. Keväisin kun kaikilla oli aina kevättä rinnassa niin sanotusti. Toinen sanoi haluavansa mennä tapaamaan kaloja joskus ja kysyi Kätketyn lahjakyvystä.
"Juu, kyllä Kätketyllä oli sukeltamisen lahjakyky. Hän ei vain pidä sukeltamisesta ollenkaan", kertoo ja naurahtaa. Sitten toinen kätevästi kysyikin lahjakyvyistä.
"Lahjakyvyt ovat esi-isien lahjana antamia erikois kykyjä, niiden avulla voi tulla vaikka paremmaksi sukeltajaksi kuin ilves, jolla ei ole sukeltamisen lahjakykyä", kertoo tyttärelleen ja kääntyy katsomaan tuota.

Skielrah
Neito kuunteli emoaan, joka ei ollut aivan varma klaanien kodeista. Neito kohautti lapojaan ja mietti paikkaa, johon ilvekset saattaisivat kokoontua.
"Eikö alueella ole sitten paikkaa, johon he kokoontuisivat?" neiti kysyi mietiskellen. Sitten puhuttiin kaloista ja lahjakyvyistä. Kätketyllä oli lahjakyky, josta ei pitänyt.
"Voiko Kätketty opettaa lahjakykyään eteenpäin, vaikkapa esi-isien luvalla sitten?" ruskeaturkki kysyi ja lipaisi huuliaan. Niin, eikös?
"Onko täällä muita lahjakykyjä kuin sukeltaminen?" Skielrah kysyi, olihan sitä pakko tietää tämä juttu!

Valkosilmä
Kuunteli toisen kysymyksen klaanien mahdollisesta kokoontumispaikasta. 
"En ainakaan tiedä, että olisi", vastasi toiselle. Sitten toinen kysyi Kätketyn lahjakyvysä.
"Minä luulen, ettei niitä voi opettaa eteenpäin. Paitsi tietysti jos sinä saisit sukeltamisen lahjakyvyn, Kätketty voisi opettaa sinua käyttämään sitä", kertoi toiselle. Vieläpä tulikin toinenkin kysymys lahjakyvyistä.
"Lahjakykyjä on vaikka kuinka paljon, mutta tietääkseni jokaisella ilveksellä voi olla vain yksi", sanoi.

Skielrah
Vieläkin neitokainen oli surullisella tuulella, mutta emonsa läsnäolo sai sen hälvenemään hiljalleen. Valkosilmäkään ei tiennyt klaanien kokoontumisesta, harmi. Skielrah halusi tietää asiasta, kunnes hän sai idean. Kurjenlinnassa varmasti olisi muita ilveksiä ja Jalopääskyltä hän saisi takuulla tietää asioista.
"Ehkäpä Jalopääsky tietää, kun on kerta Saaren Tsaari. Luulisi hänen ainakin tietävän, missä klaanit asustavat", neiti kertoi ja lipaisi huuliaan, nyt hänen olemuksensa oli jo reippaampi. Puhe siirtyi lahjakykyihin, joista Valkosilmä kertoi.
"Tosiaan... Olisi kiva saada lahjakyky", neiti tokaisi hymyillen. Valkosilmän mielestä niitä saattoi olla vain yksi jokaisella ilveksellä.
"No, se on järkevää, ettei jollakin ole kaikkia niitä. No, sentään hän ei voisi opettaa niitä eteenpäin vain tietyille, joten esi-isät saisivat valita itse, kenelle antavat", neiti kertoi ja venytteli. Sitten hän nousi ylös.
"Lähdetäänkö vaikka metsästämään?" neiti kysyi uteliaana katsoen Valkosilmää kysyvästi. Hän halusi päästä juoksemaan ja käyttämään taitojaan syömisen hankkimisessa.

Valkosilmä
Huomasi toisen tulevan pikkuhiljaa paremmalle tuulelle, mikä oli hyvä. Skielrah mietti hetken klaanien tapaamis paikkaa, mutta totesi sitten, että Jalo varmaan tietäisi siitä enemmän.
"Niin, ehkäpä hän tietää. Sinun kannattaa varmaan käydä häneltä kysymässä", sanoi lempeästi toiselle. Puhuttiin taas lahjakyvyistä ja Valkosilmän tytär kertoi haluavansa lahjakyvyn.
"Etköhän sinäkin vielä saa oman lahjakykysi", sanoo toiselle kannustavasti. Vastasi Skielrahin seuraavaan pohdintaan vain nyökkäyksellä. Nuori neiti nousi ylös ja kysyi, josko lähdettäisiin metsästämään.
"Sepäs kuulostikin hyvältä ajatukselta", sanoo ja nousee itsekkin ylös.

Skielrah
Neiti nyökkäsi Valkosilmän puhuessa lempeästi Jalopääskystä ja klaaneista. Sen hän varmasti tekisi, todellakin ja heti mahdollisimman pian!
"Totta", neitokainen hymyili ja lipaisi huuliaan. Jalopääskyä ajatellessa lämpö valtasi alaa ja surumielisyys alkoi kaduta, vaikkei klaaniton ilves itse sitä huomannutkaan. Aihe vaihtui lahjakykyihin ja Skielrah sivuutti aiheen nyökkäyksellä, olisihan se tietty kivaa saada sellainenkin. Nuorikko ehdotti emolleen metsästämistä ja idea oli vanhemmasta hyvä. Neitokainen lähti eteenpäin ja vilkaisi varmistaen taakseen, tulisiko emo.
"Minne suuntaan?" Skielrah kysyi jo jännittyneenä ja innostuneena.

Valkosilmä
Toinen vaikutti tulevan paremmalle tuulelle kun puhuttiin klaaneista ja Jalopääskystä, hyvä niin. Keskustelu lahjakyvyistä tuli ja meni ja kaksikko päätti lähteä metsästämään. Skielrah kysyi, mihin suuntan nuo menisivät.
"Sinä saat päättää", sanoo antaen vastuun hyvän metsästys paikan löytämisestä tyttärelleen. Pitihän toisen oppia itse etsimään saalista ja miettimään mistä saalista voisi parhaiten löytää.

Skielrah
Neitokainen hymyili kaksikon lähtiessä metsästämään. Valkosilmä antoi vapaat tassut tyttärelleen, joka pohti. Peuroja voisi kokeilla metsästää. Ja niitähän löytyi aukeilta paikoilta, kuten arolta tai tasangolta.
"Lähdetään keskelle saarta, siellähän on se suuri, tasainen aukio paikka?" neiti ehdotti ja kulki kohti oikeaa suuntaa, odotellen toki emoaan.
"Mitä mieltä muuten olet tästä kaikesta?" Skielrah kysyi yrittäen herätellä vakavampaa keskustelua, pohtien itsekin asioita.

Valkosilmä
Antaa toisen pohtia hetken, että mihin nuo menisivät metsästämään. Nopeasti toinen teki päätöksen ja ehdotti saaren keskelle menemistä.
"Mennään sinne sitten", toteaa ja lähtee kulkemaan tyttärensä vieressä. Skielrah kysyi emonsa mielipidettä 'tähän kaikkeen'.
"Mitä tarkoitat kaikella? Muuttamista tänne, niinkö?" kysyy täsmennystä toiselta.

Skielrah
Neitonen lipaisi huuliaan Valkosilmän tullessa mukana. Oli mukavaa kulkea emon kanssa, ilman mitään turhia paineita tai muitakaan velvollisuuksia. Oli mukavaa olla vain ilves, huolehtimatta klaaneista ja muista. Skielrahin kysyessä emonsa mielipidettä, toinen vaati vielä täsmennystä ja neiti mumahti epävarmasti.
"No, kaikkea mitä täällä on ja muutenkin", hän tokaisi ja kulki eteenpäin rannalla.

Valkosilmä
Kulkee tyttärensä vierellä antaen tuon kuitenkin näyttää suunnan. Katselee hieman ympärillään olevaa maisemaa, jossa näkyi jo merkkejä keväästä. Naurahtaa sitten toisen tuhahdukselle.
"En tiedä. Mitä mieltä tästä nyt voi olla? Minusta täällä on hyvä asua ja on turvallistakin", toteaa toiselle.

Skielrah
Neitokainen kulki eteenpäin pitkin askelin ja mietti kaikenlaista. Hän loi suunnitelmiaan eri asioista ja toivoi niiden toteutuvan. Valkosilmä vastasi pentunsa esittämään kysymykseen ja neito nosti kasvoilleen hymyn. Valkosilmästäkin oli hyvä asua saarella.
"Itse pidän tästä saaresta, vaikka tämä onkin hiljainen. Koti. Täällä on hyvä olla, vaikken muistakaan kamalasti muita paikkoja. Haluatko kertoa Ilvesmetsästä?" neito sanahti, vaikkei toinen ollut esittänytkään kysymystä. Ei sitä aina tarvinnut kysyäkään. Skielrah oli utelias Valkosilmän entisesti kotimetsästä, jossa hän oli tavannut isän. Skielrah ei ollut tavannut isäänsä Härmää eikä siksi hänellä ollut mitään tunnesidettä toista kohtaan, joka oli harmi.
"Millainen isä oli?" Skielrah halusi vielä tietää siitä ilveksestä, joka oli onnistunut emon sydämen nappaamaan mukaansa. Kaipasikohan Valkosilmä vielä Härmää?

Valkosilmä
Katsoo hetken pentunsa ilmettä, joka näytti mietteliäältä. Kerrottuaan mielipiteensä saaresta Skielrah kertoi omansa, vaikkei Valkosilmä olllut sitä kysynytkään. Emoa toki kiinnosti pentunsa mielipide asuinpaikasta ja tuo oli iloinen kuullessaan sen miellyttävän. Toinen kysyi myös lisäksi Ilvesmetsästä.
"Hyvä, että pidät siitä. Ilvesmetsä oli nimensä mukaan metsä, siellä ei ollut juurikaan erilaista maastoa, kaikki oli lähinnä metsää. Toisin kuin täällä, kun täällä on tasankojakin ja kaikkea. Ilvesmetsä oli kuitenkin mukava paikka ja viihdyimme siellä hyvin. Siellä oli suuri vesiputous jota kutsuttiin Surmanputoukseksi muistaakseni. Siellä oli yksi vuori, Punavuori jossa pystyi tavata esi-isien kanssa ja joki, jonka toisella puolella asui ihmisiä", kertoili joitain asioita, joita muisti. Skielrah kysi vielä isästään.
"Härmä oli vahva ja hurmaava. Hän oli huolehtiva ja lempeä, vaikka ei sitä puolta kovin monille varmaan näyttänytkään", kertoi muistellen suhteellisen lyhyttä aikaa, jonka oli saanut Härmän kanssa viettää.

Skielrah
Valkosilmä piti hyvänä asiana, että tytär piti Saaresta. Sitten toinen kertoi Ilvesmetsästä ja Skielrah nyökkäsi. Kuullosti niin mielenkiintoiselta, mutta myös tylsältäkin.
"Ai jaa... No, se kuullostaa kivalta paikalta", Skielrah tokaisi ja mietti ihmisiä. Jos kodin lähellä olisi niitä, hän tuskin haluaisi asua siellä.
"Mutta miksi meidän piti sitten muuttaa sieltä pois?" Skielrah uteli, koska ei muistanut kenenkään kertoneen syytä muuttoon. Skielrah oli ollut siskonsa kanssa liian pieni muistamaan sitä. Emo kertoi Härmästä ja Skielrah painoi päätään alemmas. Hän toivoi kovastikin, että olisi saanut tavata isänsä edes kerran.
"Onko Härmä nyt esi-isä?" Skielrah kysyi miettien ja lipaisi huuliaan haikeana.

Valkosilmä
Kerrottuaan Ilvesmetsästä sai tyttäreltään melko vaisun vastauksen. Kaiketi toinen ei keksinyt oikein mitään sanottavaa, mikä oli täysin ymmärrettävää. Toinen uteli muuton syytä.
"Ihmiset alkoivat raivata metsää omaksi asuinpaikakseen", vastaa Skielrahille kulkien edelleen eteenpäin. Tarkkailee metsää, mutta ei havaitse juurikaan jälkiä riistasta. Huomasi Skielrahin vaikuttavan hieman alakuloiselta kuultuaan Härmästä, joten ehkäpä puskee toista kylkeen lempeästi. Nuori neito kysyi veilä, josko tuon isä olisi esi-isä.
"Luultavasti", sanoo hymyillen.

Skielrah
Neitokainen kuunteli emonsa puhetta ja nyökkäsi. Ihmiset alkoivat tuhota metsää, ikävää.
"Ai. No, parempi, ettei täällä ole ihmisiä tuhoamassa paikkoja. Esi-isät johdattivat meidät sitten parempaan paikkaan", nuorikko tokaisi ja lipaisi huuliaan. Valkosilmä kertoi Härmästä ja puski tytärtään kylkeen hellästi. Se piristi hieman neitosta, joka nuolaisi toista poskelle, jos pystyisi. Skielrah kysyi isän esi-isiydestä ja sai hieman epävarman vastauksen.
"No, haluaisin tavata hänet joskus", neiti tokaisi ja mietti sitten.
"On kovin hiljaista", hän tokaisi vielä ja huokaisi. Ikävää.

//Oho, unohdin tämän pelin kokonaan :"DD

Valkosilmä
Toinen totesi olevan hyvä, ettei saarella ollut ihmisiä ja että esi-isät olivat johdattaneet ilvekset hyvään paikkaan.
"Niin, olisihan se nyt ollut vähän outoa, jos esi-isät olisivat johdattaneet meidät johonkin huonoon paikkaan", sanoo ja hymähtää. Puskettuaan Skielrahia kylkeen sai tuolta nuolaisun poskelleen. Nuorikko toivoi tapaavansa isänsä joskus.
"Etköhän sinä sa hänet vielä joskus tavata", vastaa ja hymyilee. Härmä olisi varmasti ollut kovin ylpeä tyttäristään.

// Ei haittaa :D

Skielrah
Neitokainen hymähti iloisena Valkosilmän puhuessa, kuten äitikin teki. Tietysti olisi ollut outoa, jos esi-isät olisivat heittäneet heidät keskelle sotia tai kaupunkia.
"Niinpä. Ajatella, jos olisimme joutuneet keskelle kaupunkia johonkin pieneen metsäplänttiin. Klaaneilla ja klaanittomilla olisi ollut edessään tuskaiset ajat", naaras naurahti ivallisesti. Valkosilmä kertoi hymyillen isän tapaamisesta ja Skielrah nyökkäsi antaen kasvoilleen valahtaa neutraalin ilmeen.
"Toivottavasti", hän hymähti ja ravisti turkkiaan kuin siinä olisi ollut roskia, vaikkei ollutkaan.
"Onkohan täällä miten paljon esi-isiä kulkemassa metsissä? Olisi mukava tavata heitä", Skielrah vielä kysyi ja tokaisi. Totta, olisi kerrassaan mielenkiintoista kohdata heidät, kuten oli jo kerran tehnytkin Kätketyn kanssa ja saanut tältä korun, joka oli kotipesässä seinällä.