Haasta hahmo... tai älä

// Saa tulla kuka hyvänsä ^^

Kätketty
Neitosemme lintuharjoittelu eteni hyvää mallia, talitiainen oli kesytetty ja se seuraili ilvestä kaikkialle. Niinpä Kätketty päätti tietenkin testailla sen tottelevaisuutta muuallakin kuin tutussa ympäristössä. Tummanpunaruskea naaras kulki Havumetsässä jossakin siellä, seuraa toivoen. Välillä hän antoi käskyjä ja komentoja linnulle, joka lenteli ympäriinsä hänen lähellään.

Ketunmieli
Kolli oli sopeutunut hyvin uuteen asuinpaikkaansa ja ympäristöön, jota tuo oli jo ehtinytkin jonkunverran tutkiakkin. Ympäristö vaikutti hyvin monipuoliselta ja se oli tietysti hyvä asia. Nyt kolli oli tullut tutkimaan havumetsää, kun ei ollut sielä ehtinyt erikoisemmin paikkoja tutkimaan. Oranssiturkki siis käveli sulavin askelin pitkin metsän pehmeää maaperää. Kuuli lintujen sirkuttelua, mutta kiinnitti erityisesti huomiota erääseen talitiaiseen, joka käyttäytyi hieman epäluonnollisesti (Kätketyn talitiainen).

Kätketty
Neitonen vietti aikaansa ja sirkutteli tintilleen, vaikkei kovin sen puheesta ymmärtänytkään. Hän vain luuli ymmärtävänsä. Kun talitintti visersi varoituslaulun, Kätketty katsoi ympärilleen ja näki oranssihtavan kollin, joka käveli metsässä. Kätketty hymyili ja nousi seisomaan, käskien lintuaan laskeutumaan päälleen. Naaras kulki lähemmäs ilvestä ja hymyili vielä vähän leveämmin. Jotenkin sää oli niin kiva, ettei toinen vaikuttanut uhalta. Tai no... vähän mikään ei tuntunut enää uhkaavalta, kun henget olivat poissa.
"Hei... kukas sinä olet?" Kätketty kysyi arasti, koska pelkäsi vielä, miten toinen käyttäytyisi. Äkkipikaisuus oli aika yleistä ilvestenkin luona. Talitintti visersi vähän ja lensi kierroksen puiden ympärillä, kunnes laskeutui taas hänen päänsä päälle.

Ketunmieli
Seuraa pikku lintua katseellaan ja huomaa sen lentävän jonkun ilveksen luokse. Toinen lähti kulkemaan varovasti kollia kohti, lintu päälaellaan.
"Hei", vastaa toisen tervehdykseen. "Olen Ketunmieli. Kuka sinä olet?" kysyy, vaikka mahtoiko tuo jo tuntea tuon naaraan. Ehkä vain kolli muisti väärin. Seuraa talitinttiä katseellaan kun se lensi puiden ympärillä, laskeutuen sitten lopulta takaisin naaraan pään päälle.

Kätketty
Neiti huomasi tuon vieraan ilveksen, kulki luokse ja kysyi, toisen tervehtiessä myös. Toinen esittäytyi Ketunmieleksi, haa! Hänethän Kätketty muisti tavanneensa Ilvesmetsässä, vanhalla ihmisten sillalla, kun se henki oli tullut paikalle.
"Olen Kätketty, muistatko? Tapasimme silloin Ilvesmetsässä, sillä sillalla", Kätketty vastasi ja istahti maahan hyväntuulisesti. No hyvä juttu, nähdä joku tuttu entisestä metsästä.
"Korpinkynsikin on näköjään tänne löytänyt, hyvä juttu. Tiedätkö missä Kristallikuiske on?" tummanpunaruskea naaras kysyi uteliaasti.

Ketunmieli
Kolli ei ollutkaan kuvitellut omiaan, vaan kaksikko oli tosiaan tavannut aikaisemmin ja Kätkettykksin muisti sen.
"Muistan kyllä", vastaa ja katsoo, kun toinen istahtaa maahan. Toinen höpötteli hyväntuulisesti Korpinkynnestä ja kysyi sitten Kristallikuiskeesta.
"En ole nähnyt häntä pariin päivään", kertoo pudistaen hieman päätään. Kolli oli kyllä haistanut Kristallikuiskeen hajun häivähdyksen havumetsässä, mutta se oli ollut niin vanha, ettei uskonut sen seuraamisesta olevan hirveästi hyötyä. Naaras oli kuitenkin vain taas hävinnyt omille teillen.

Kätketty
Naaras nyökkäsi toisen vastatessa, hyvä, että muisti. Pian Ketunmieli kertoi Kristallikuiskeen olleen teillä tietämättömillä pari päivää.
"Harmi, olisi ollut kiva jutella hänen kanssaan", Kätketty mutisi itsekseen ja nyökkäsi.
"Mutta mitä Korpinkynnelle kuuluu? Olette löytäneet reviirin ja ruokaa riittää, vai?" klaaniton kyseli. Vaikkei hän klaaniin kuulunutkaan, hän tiesi, miten tärkeää oli ruoka ja reviiri.

Ketunmieli
Kuuntelee, kun toinen jatkaa puhetta Kristallikuiskeesta ja nyökkää. Ilmeisesti naaraat olivat ystäviä ehkä. Mistäs kolli nyt sen voisi tietää. Sitten tuli kysymys Korpinkynnestä.
"Ihan hyvin. Olemme löytäneet hyvän reviirin ja ruokaa tosiaan riittää", vastaa naaraalle. Ehkä jopa yllättävän pitkä vastaus kollilta, mutta tuo oli päättänyt yrittää olla hieman sosiaalisempi. Olihan tuo sentään Korpinkynnen varapäälikkö.

Kätketty
Neitonen kuunteli toisen vastauksen Korpinkynnestä, asiat siis vaikuttivat olevan hyvällä mallilla.
"Hienoa kuulla tuo", neiti hymyili hyväntuulisesti.
"Haluaisitko lähteä metsälle?" hän kysyi venytellen tiaisensa kiertäessä hetken aikaa ympyrää ilmassa odotellen emäntänsä nousemista takaisin seisomisasentoon. Kätketyn teki mieli saalistaa, mutta miksi saalistaa yksin, kun oli mahdollisuus seuraan?

Ketunmieli
Toinen totesi, että oli hienoa kuula Korpinkynnen asioiden olevan hyvin. Seuraavaksi toinen venytteli ja kysyi, josko kolli haluaisi lähteä metsästämään. Ketunmielen ajatukset kuitenkin harhautuivat hetkeksi, kun tuo katsoi naaraan talitiaista.
"Joo, miksipä ei", vastaa kuitenkin pian.
"Minun on nyt pakko kysyä, että mikä tuo lintu on joka lentelee lähelläsi koko ajan?" kysyy toiselta ja katsoo ensin lintua ja sitten Kätkettyä.

Kätketty
Neiti sai myöntävän vastauksen ehdotukseensa venyttelynsä jälkeen. Hienoa.
"Hyvä juttu. Minne menemme? Tuolla aukealla heinikolla voisi olla vaikka peuroja näin tähän aikaan vuodesta", Kätketty kertoi ja sitten kuunteli toisen kysymyksen linnustaan.
"Se on lemmikkini, tiainen, jota koulutan. Tajusin näet, että pystyn ymmärtämään tiaisten kieltä, ainakin hieman", neiti kertoi ja visersi talitiaiselleen käskyn lentää Ketunmielen päälaelle.

Ketunmieli
Katsoo naarasta ja kuuntelee tuon ehdotuksen metsästämiseen liittyen.
"No mennään sinne sitten", sanoo myöntävän vastauksensa naaraalle, ehkä pieni aavistus hymystäkin oli näkyvillä. Sitten tuli vastaus kysymykseen linnusta.
"Vai niin", vastaa hieman hämillään ja katsoo lintua, joka laskeutui tuon päänpäälle. Eihän tuo tietenkään oman päänsä päälle pystynyt näkemään, mutta yritti kuitenkin.

Kätketty
Neiti hymyili toisen vastatessa, hienoa. Sitten tuli hämilläänoleva vastaus linnusta ja sitten tintti lentelikin toisen pään päälel.
"Lähdetään", Kätketty ehdotti pehmeästi, tarkoittamatta käskeä. Jos toinen seuraisi, Kätketty kulkisi tasangon suuntaan.
"Mitä pidät tästä uudesta kodista?" hän kysyi vilkaisten Ketunmieltä. Talitintti oli lehahtanut lentoon toisen päälaelta ja Kätketty käski sen menemään kotiin. Nyt oltiin menossa metsästämään, linnut vain häiritsisivät.

Ketunmieli
Yrittää katsoa pikku lintua päänsä päällä, mutta luovuttaa sitten ja katsoo Kätkettyä, joka ehdottaa lähtemistä. Mainiota. Lähtee mitään vastaamatta seuraamaan naarasta. Kulkusuuntana tasanko, jossa oranssi turkkisen kollin olisi varmaankin helppo metsästää. Naaraalta tuli kysymys uudesta kodista.
"Ihan mukavahan se, täällä ainakin riittää monipuolisia ympäristöjä", vastaa tuolle ja tottahan se oli. Olihan saarella avarista tasangoista aina tiheisiin metsiin asti erilaisia ympäristöjä. Varmasti jokaiselle löytyi jotain mieleistä. Katsoo Kätketyn talitinttiä, joka lähti naaraan käskystä lentämään poispäin. Tai ainakin Ketunmieli tulkitsi sen käskyksi, kun lintu kerran sen kuullessaan lensi pois.

Kätketty

Neiti lähti kulkemaan eteenpäin Ketunmielen seuratessa, hienoa. Ketunmieli vastasikin kysymykseen kodista, toinen tykkäsi.
"Hienoa. Minäkin pidän kovasti. Paikka on tarpeeksi suuri molemmilta puolilta eikä ole pakko ylittää jokea uimalla, jos tarvitsee ruokaa tai juomakelpoista vettä", Kätketty vastasi hymyillen ja kuunteli ilmaa. Kätketty ainakin saapui pikakelaten tasangolle, jossa kuunteli uudelleen ilmaa ja katseli ympärilleen.
"Jossakin on peuroja", naarasilves totesi hiljaa kuiskaten. Hän painautui vaanimisasentoon ja yritti paikantaa peuralaumaa.
"Edessämme noin kolmenkymmenen loikan päässä. Kierretään ne", hän totesi kuivasti keskittyessään. Mikäli Ketunmielelle sopi suunnitelma, Kätketty lähtisi kiertämään vasemmalta puolelta viistosti kohti peuralaumaa.

Ketunmieli
Seurailee toista ja kuuntelee tuota, kun toinen kertoo oman mielipiteensä saaresta. Hyvä paikka se naaraankin mielestä tuntui olevan. Pikakelaten (yllätys yllätys) nuo saapuivat pian tasangolle. Toinen puhui peuroista.
"No ainahan jossain on peuroja", sanoo takaisin ja pudottautuu vaanimis asentoon. Seuraavaksi toinen kertoi peurojen olinpaikasta ja ehdotti toimimis suunnitelmaa.
"Tehdään niin", sanahtaa hiljaa ja lähtee mahdollisimman hiljaa kaartamaan peura lauman toiselle puolelle.

Kätketty
Neitonen saapui tasangolle ja peurat paikannettiin. Kun Kätketty kertoi suunnitelmastaan, se hyväksyttiin ja niin hän alkoi omalta osaltaan pistää sitä täytäntöön. Hän kaarsi hiljaa ja varovaisesti peuralaumaa, piti korvansa ja silmänsä auki. Tummanpunaruskea naaras toivoi parasta, mutta pelkäsi pahinta ja koko usko peuran nappaamiseen sai hänen korvansa värisemään innosta. Hän nappasi kasvoilleen saalistajan virneen, joka enteili sitä, kuinka peurat olisivat heidän armoillaan.
Kätketty kiersi peuralauman toiselle puolelle ja hiipi lähemmäs alueelle, jossa oli heinää painautunut, kuin peurat olisivat vasta äskettäin makailleet siellä. Lauma oli melko hajanainen, kuusi naarasta ja muutama keväinen vasa. Erään peuran oloasento kiinnitti Kätketyn huomion, se lepuutti jalkaansa ilmassa eikä yhdelläkään askeleella laskenut sille painoa hoippuessaan eteenpäin. 'Tuo on minun', naaras totesi mielessään ja jännitti lihaksensa, yrittäen etsiä Ketunmieltä katseellaan.

Ketunmieli
Kiersi peura lauman toiselle puolelle, yrittäen pysyä niin hiljaa kuin mahdollista. Laumassa näytti olevan kuusi aikuista peuraa ja muutama vasa. Yksi peuroista oli selvästi loukannut jalkansa. Kolli ei ollutkaan pitkään aikaan saalistanut peuroja. Katselee peuroja ja yrittää valita niistä sopivaa saalistettavaksi, koska arveli Kätketyn haluavan loukkaantuneen peuran.

Kätketty
Naaras hiipi lähemmäs ja mietti sopivaa peuraa, se oli ehdottomasti se loukkaantunut. Kun hän näki Ketunmielen, hän nyökkäsi tälle merkiksi ja lähti räjähtävällä voimalla kohti valitsemaansa peuraa, joka oli häntä lähinnä. Hän loikkasi sen niskaan, puri sitä, kunnes sai sen murtumaan. Sen jälkeen peura kaatui maahan ja kaikki muu hävisi Kätketyn ympäriltä. Sydän pamppaili, adrenaliini kuhisi verissä, suupielissä verta, sieraimet laajentuneet kirsussa. Kätketty haistoi peuran kauhun ja puraisi sitä kaulaan, suoraan valtimoon ja uudelleen, niin että keuhkoputki puhkesi. Peura korisi kuolemaisillaan, kun Kätketty painoi tassunsa sen kasvoille ja katsoi sitä silmiin itsevarmasti. Peura oli hänen tappamansa. Viimeisillä voimillaan peura kuitenkin potkaisi Kätketyn etujalkaan, huonoon kohtaan ja kuului rusaus kovan sorkan osuessa väärään kohtaan. Kätketty menetti tasapainonsa ja vaistomaisesti yritti ottaa itseään vastaan loukkaantuneella jalallaan.
"Ketunmieli, auta!" hän huusi urokselle. Tummanpunaruskea naaras makasi maassa, jalat suorina. Oikeasta etujalasta tuli verta, siihen sattui ja Kätketty näki vain punaista sumua.
"Esi-isät, älkää antako minun kuolla!" hän huusi tuskaisena taivaalle, kunnes sulki silmänsä väsyneenä. Hän hengitti raskaasti, mutta vielä hyvin, tietämättä tulisivatko esi-isät hänen luokseen ottamaan hänen hengensä vastaan Tähtien niityille. Pelotti.

Ketunmieli
Tarkkailee peuroja ja huomaa niistä yhden, joka näytti vanhalta ja valitsee sen mahdolliseksi omaksi saaliikseen. Huomaa sitten Käätketyn, joka nyökkää tuolle merkiksi ja syöksyi sitten loukkaantuneen peuran kimppuun, aivan kuten Ketunmieli oli arvannutkin. Hetksi kolli jäi vaan katsomaan peuraa ja Kätkettyä, kun tuon mieleen yhtäkkiä palasi muisto ensimmäisestä kerrasta kun tuo oli peuran saalistanut. Karkottaa kuitenkin muistikuvan mielestään ja juoksee äkkiä vanhan peuran perään. Oli juuri saamassa peuran kiinni, kun kuulee Kätketyn avun huudon takaata päin. Kolli teki jyrkän U-käännöksen ja lähti juoksemaan kohti naarasta. Löysi naaraan makaamassa maasta tassut suorina ja ilmeisesti paniikissa. Toisesta etujalasta tuli verta.
"Kätketty, rauhoitu", sanoo naaraalle jämäkästi, mutta tavallaan lempeästi, kun toinen huusi jo esi-isillekkin. Haava naaraan jalassa ei näyttänyt mitenkään kuolettavalta, ainakaan Ketunmielen mielestä. Eihän tuo toki mikään parantaja ollut.
"Et sinä kuole", toteaa toiselle.

Kätketty
Naaras sai iskun jalkaansa, josta kuului ruks ja hän kaatui maahan. Kätketty etsi punaisen sumun keskeltä Ketunmieltä, joka tuli juosten lähelle. Tummanpunaruskea naaras huuteli taivaalle ja korpinkynteläinen yritti rauhoitella.
"Siitä kuului paha rusahdus!" naaras parahti avatessaan silmät. Maailma kieppui ympyrää kuin hän olisi kierinyt suurelta mäeltä alas ja nyt olisi huimauskohtauksen saanut. Pyörrytti, pyörrytti. Ketunmieli yritti lohdutella ja väittää, ettei Kätketty kuolisi.
"En nyt, mutta tulevaisuudessa! Jos jalkani ei kanna, en saa ruokaa ja minä kuihdun, kuolen, näännyn ja rusennun, tuuli tempaisee minut maasta kuin kuivan ruskalehden!" Kätketty tunteili kyyneleet silmissä.

Ketunmieli
Pääsi Kätketyn luokse. Toinen oli selkeästi järkyttynyt, eikä suostunut oikein kuuntelemaan kollin sanoja. Kätketty kertoi, että jalasta oli kuulunut paha rusahdus ja sen jälkeen tuo alkoi kyyneleet silmissä selittää kuolevansa vielä.
"No eipäs nyt vielä manata koko juttua. Emmehän me edes tiedä, kantaako jalkasi tai että mikä siinä on", sanoo Kätketylle.
"Yritä nyt rauhoittua niin autan sinut sitten ylös ja katsotaan sitten uudestaan, että mitä tehdään", toteaa naaraalle rauhalliseen äänen sävyyn ja katsoo tuota silmiin. Yrittää samalla miettiä, kuka osaisi hoitaa Kätketyn jalkaa. Tihkusade vasta opetteli parantajaksi ja Kärppä varmasti osaisi, mutta kollilla ei ollut mitään aavistustakaan shamaanin olinpaikasta.

Kätketty
Naaras katsoi Ketunmieltä hyvinkin odottavasti, kuin olettaisi toisen pudottavan odotuksensa parantumisesta juuri sillä tulenpunaisella sekunnilla. Ketunmieli vain lohdutteli ja Kätketty murahti kivusta liikuttaessaan jalkaansa.
"Ei se kanna", naaras tuhahti varmana ja painoi korviaan niskaan pelkästä turhautumisesta. Sitten ilves hengitti pari kertaa syvään ja katsoi syvälle Ketunmielen silmiin.
"Nostetaan minut", Kätketty totesi ja vilkaisi Ketunmielen taakse.
"Ei anneta peuroille syytä nauraa", hän vielä totesi hymyillen vähän. Peurat vielä luulisivat voivansa päästä eroon ilveksistä potkimalla niitä.
"Seuraavalla kerralla minä potkin peuraa persuksille eikä toisinpäin, saavatpahan opetuksen, neito naurahti ja yritti ajatella myönteisesti.

Ketunmieli
Naaras vaikutti edelleen hyvin negatiiviselta, mutta sitten tuo suostui vetämään syvään henkä ja vaikutti rauhoittuneen. Kätketty halusi nousta ylös, ettei peuroilla olisi syytä nauraa ja sanoi vielä potkivansa peuraa persuuksille seuraavalla kerralla.
"No nyt kuulostaa hyvältä", sanoo ja hymyilee. Yrittää sitten auttaa toisen ylös, mikäli toinen vain nousisi.
"Miltä tuntuu?" kysyisi heti, kun Kätketty seisoisi taas.

Kätketty
Naaras rauhoittui ja Ketunmieli oli hymyillen menossa mukana, auttaen Kätketyn ylös. Välittömästi noustuaan Kätketty vahingossa painoi tottumuksesta painon vahingoittuneelle etujalalle ja vinkaisten kaatui maahan sen pettäessä. Kipu viilsi kuin tuhat jääpiikkiä jalassa ja muualla tuntui kuin Kätkettyä viskeltäisiin pikkukivillä. Punainen sumu ympäröi naaraan näkemää maailmaa.
"Voi kevät, se ei kanna. Siihen sattuu aivan tolkuttomasti", Kätketty parahti etsien katseellaan Ketunmieltä.
"Ei auta kuin yrittää päästä täältä pois, en jää tänne", tummanpunaruskea ilves tuhahti päättäväisesti ja yritti kolmen jalan avulla päästä ylös.