(IK?) Make a move

Myrskytuuli
Miettii hetken keinoja kuljettaa riista pois leiristä, mutta miellyttävät keinot olivat vähissä. Villitoive ehdotti riistan heittämistä mereen tai hautaamista metsään.
"Luulen, ettei meidän kannata niitä merelle asti kuljettaa. Viedään ne kauemmas leiristä ja haudataan maahan, kyllä ne siellä sitten maatuvat", sanoo, maatumisprosessi näytti kylläkin olevan jo käynnissä.

//Joo ei haittaa, mullakin tuli nyt vähän lyhyen tynkä kun pitää kohta puoliin lähteä :D

Villitoive

Ilvesklaanilainen soturi todellakin paneutui ongelmaan ja sen ratkaisuihin täysillä, sillä haisevat mätäriistat leirissä eivät houkutelleet yhtään hyviä ajatuksia. Myrskytuulen mielestä olisi parempi vain haudata ne maahan ja Villitoive oli täysin samaa mieltä. Hän nyökkäsi ja nappasi vastahakoisesti yhden mätänevän hiiren hampaidensa väliin, irvistäen varoessaan, ettei haaska koskisi kieleen tai huuliin ja lähti raahaamaan sitä leirin ulkopuolelle. Löyhkä oli järkyttävä, mutta Villitoive kesti sen yökkäyksin ja kuljettuaan sopivan pehmeälle maaperälle hän laski hiiren maahan kaivaakseen kuopan. Kuoppa oli häntä puoliväliin jalkoihin ja sinne hän pudotti hiiren.
Villitoive kulki takaisin leiriin ja mikäli Myrskytuuli olisi vielä siellä, hän tuhahtaisi.
"Ei se nyt niin kamalaa ole", hän lohduttaisi ja ottaisi uusia haaskoja. Mikäli Myrskytuuli tekisi samaa, Villitoive pysyttelisi hiljaa.

Myrskytuuli
Tarkkailee hetken aikaa Villitoiveen keskittynyttä ilmettä odottaen tuolta jotain mielipidettä riistan hautaamiseen. Vastaukseksi tuli nyökkäys, jonka jälkeen Villitoive lähti kuljettamaan yhtä hiirtä varovasti pois leiristä. Hymähtää ja seuraa naaraan esimerkkiä ottaen riisakasasta jäniksen ruhon ja lähtee kantamaan sitä Villitoiveen perässä metsään. Toinen kaivoi kuopan, minne riista sitten pudotettiin. Sen jälkeen palattiin takaisin leiriin hakemaan lisää pilaantunutta riistaa.

Villitoive
Hiljalleen neiti sai hommia käyntiin Myrskytuulen kanssa ja raahasi mätäriistaa kuoppaan. Kun kuoppa oli täynnä mätäriistaa ja leirissä ei enää mitään ollut, Villitoive kaapi multaa pilaantuneiden evästen päälle ja huokaisi. Miten Ilvesklaani voisi pärjätä kahdestaan?
"Pitäisi varmaan metsästää ja käydä läpi rajat. Vahaliitu tuskin on niitä vahvistanut", neiti tokaisi ja toivoi, ettei Ilvesklaani joutuisi tuhoon.

Myrskytuuli
Onneksi riistaa ei ollut paljoa, joten homma oli nopeasti ohi. Kävi vielä kuitenkin tarkistamassa leirin, ettei sinne vain olisi jäänyt yhtään riistaa, eikä sinne ollutkaan ja hajukin oli jo melkein haihtunut. Palaa kuopalle, missä Villitoive kaapi multaa kuopan päälle. Nuolaisee huuliaan, suussa maistui pahalta. Toinen ehdotti metsästämistä ja rajojen läpi käymistä.
"Se on hyvä idea. Mennään metsästämään jonnekkin reviirin rajojen lähettyville, niin saadaan molemmat asiat tehtyä samalla kertaa", sanoo.

Villitoive
Nopeasti ilvesklaanilainen naaras sai riistan haudattua ja Myrskytuulikin saapui paikalle. Villitoive sai vastauksen päälliköltään koskien tokaisuaan ja neiti nyökkäsi.
"Totta. Lähdetään vaikka heti", Villitoive myötäili ja oli valmis etsimään riistaa vaikka heti. Olisi rentouttavaa päästä viimein metsästämään ja verryttelemään muistia ja lihaksia. Saalistustaidot tuskin olivat kadonneet, vähän vain ruostuneet, ainakin Villitoive epäili niin.

Myrskytuuli
Riista oli haudattu ja Villitoie myöntyi uroksen ideaan, joten Ilvesklaanin päälikkö lähti kulkemaan kohti reviirin rajoja. Tuo ei aikoisi metsästää paljon, kaksistaan kun nuo olivat niin riistaa ei tarvittu paljoa ja nuo voisivat metsästää kun tulisi nälkä. Myrskytuulta kiinnosti enemmän päästä harjoittamaan lihaskuntoaan, vankina oleminen kun ei ollut tehnyt hyvää tuon kunnolle.

Villitoive
Neitokainen oli tyytyväinen saatuaan riistat haudattua yhdessä Myrskytuulen kanssa. Päällikkönsä kanssa neito lähti kulkemaan kohti reviirin rajoja, aistit avoinna syötävän varalta.
"Toivottavasti Vahaliidulla on kaikki hyvin", neiti tokaisi ja lipaisi huuliaan. Jossakin rapisteli hiiri. Hiljaa Villitoive pudottautui vaanimisasentoon ja lähti tavoittamaan saalistaan. Kun hän pääsi tarpeeksi lähelle pientä hiirulaista, hän loikkasi ja nappasi hiiren niskaotteella hampaillaan ja puri siltä niskat poikki. Hiiri ehti päästää kuitenkin vinkaisun, joka sai ilveksen pettymään taitoihinsa. Pian hän saapui Myrskytuulen luo hiiri leuoistaan roikkuen.
"Se varmaan säikäytti lähialueen riistan vinkaisullaan", ilvesklaanilainen tokaisi pettyneesti laskettuaan hiiren alas.

Myrskytuuli
Kaksikko kulki kohti reviirin rajoja, Villitoive vaikutti olevan hyvin tarkkaavainen riistan varalta. Ilvesklaanin päälikkö sen sijaan ei edes yrittänyt tarkkailla ympäristöä riistan varalta, mutta yritti kävellä hiljaisin askelin, ettei pilaisi toisen mahdollisuutta saada riistaa. Toinen toivoi Vahaliidulla olevan kaikki hyvin.
"Niin", vastaa hieman vaitonaisesti, miettien minne kyseinen Ilvesklaanilainen oli kadonnut. Samalla Vahaliitu lähti hiiren perään. Hetken tarkkaili toisen hiippailua, mutta kääntyi sitten kohti puuta, joka ilves kollin vieressä oli. Lähti kiipeämään puunrunkoa ylöspäin ja jäi alimpien oksien kohdalle. Kollia nauratti kun tuo muisteli, kuinka oli joskus kiipeillyt puissa Jokerin kanssa. Kaikki oli muuttunut niin paljon niiden aikojen jälkeen. Kuuli hiiren vilkaisun ja pian näki Villitoiveen tulevan hiiri mukanaan. Toinen totesi hiiren varmaan säikäyttäneen saaliin pois.
"Ehkä. Voit syödä tuon nyt, jos haluat", sanoi toiselle ja tulee alas puusta.

Villitoive
Neitokainen sai hiiren kiinni ja asteli takaisin Myrskytuulen luo, joka olikin kiivennyt puuhun. Esitettyään epäilyksensä hiirestä Villitoive hymyili toisen leikkisyydelle. Päällikkö antoi klaanilaiselleen luvan syödä, joten Villitoive kävi työhön. Hän jaksoi syödä oikeastaan vain puolet, vaikka osa siitä oli vaivaantuneisuus syödä hiirtä Myrskytuulen jäädessä ilman, toisaalta se, ettei Villitoiveella tainnutkaan olla niin kova nälkä. Niinpä hän lopetteli ateriansa ja katsoi Myrskytuulta.
"Saat loput, en jaksa enempää", neiti tokaisi ja tökkäisi hiirtä toista kohti. Ei hän sillä, etteikö toinen saisi mitään kiinni, vaan enemmänkin ystävällisenä eleenä.
"Toivottavasti rajat ovat vielä vahvoja, en haluaisi herätä huomenna siihen, että mäyrä etsii leiristä pesäkoloa", ilvesklaanilainen naurahti, vaikka hieman vaivaantuneena. Ei tälläinen sosiaalisuus ollut enää niin helppoa. Villitoive muisti sitten aterioineensa ja alkoi siistiä suupieliään nuolemalla niitä karhealla kielellään. Siistiä jälkeä tulikin.

Mysrkytuuli
Tultuaan alas puusta sai Villitoiveelta hymyn, sitten toinen alkoi syödä. Istahti odottamaan, että toinen saisi syötyä ja tarkkaili sillä välin ympäristöä. Linnut olivat hetkeksi hiljentyneet, mutta pian nekin alkoivat taas laulaa puissa. Villitoive tarjosi loppua hiirestä Mysrkytuulelle. Harmaanruskea ilves herra meninasi aluksi kieltäytyä, mutta päätti sitten kuitenkin syödä hiiren tähteet, eihän siinä ollut juuri ollenkaan syötävää. Syötyään nuolaisi huuliaan ja kuunteli toisen toiveen.
"Sen takiahan me käymmekin nyt vahvistamassa reviirin rajat", totesi ja nousi seisomaan.
"Mennäänkö?", kysyi.

Villitoive
Neitokainen sai hiiren syötyä ja tarjosi loput Myrskytuulelle, joka onneksi myöntyi ottamaan ne vastaan. Lahjuksia. Eikun. Myrskytuuli tokaisi syötyään rajojen vahvistamisesta ja Villitoive nyökkäsi naurahtaen.
"Totta", hän tokaisi hymyssäsuin ja nousi itsekin seisomaan. Myrksytuuli kysyi menemisestä ja Villitoive nyökkäsi.
"Mennään vaan", hän vielä sanahti ja lähti kulkemaan kohti rajaa, hieman epävarmana, koska ei ollut käynyt pitkään aikaan siellä.
"Toivottavasti muistan, minne pitää mennä, kun viime kerta kauan sitten", hän tokaisi ja lipaisi huuliaan. Hän ei oikeastaan halunnut puhua vankeudesta, mutta toisaalta halusi. Ristiriitaista.
"Mitä sinulle tehtiin siellä Kurjenlinnassa? Missä sinä edes olit?" ilvesklaanilainen kysyi klaanitoveriltaan epävarmasti, peläten miten toinen reagoisi. Hän itse ei tiennyt, miten toimia, jos joku kysyisi häneltä.

Myrskytuuli
Toinen myöntyi menemiseen ja niin sitä sitten lähdettiin kulkemaan kohti reviirin rajoja. Villitoive toivoi muistavansa, missä raja oli, johon harmaanruskea ilves ei vastannut mitään. Vankeudella oli ollut ehkä vähän haitalliset vaikutukset sosiaalisiin taitoihin, tuntui kuin olisi paljon puhuttavaa mutta samaan aikaan ei yhtään mitään mistä puhua. Toinen kyseli Kurjenlinnasta, josta Ilvesklaanin päälikkö ei olisi halunnut puhua.
"Ei minulle mitään tehty. Olin jossain alimmassa kerroksessa yksin pimeässä. Entäs sinä?" vastaa ja erittää kysymyksen takaisin.

Villitoive
Neiti kulki eteenpäin pitkin askelin, mutta varovasti, kuin hiipien hiljaa, vaikkei ulkoista syytä ollutkaan. Hän ei ollut vain tottunut kulkemaan alueella siihen aikaan vuodesta. Myrskytuuli ei halunnut puhua, ymmärrettäväähän se. Villitoive halusi tuoda ilmoille sanoja ja puhetta, muttei osannut sanoa, mitä höpäjäisi. Kaikki tuntui vain niin merkityksettömältä. Villitoive toivoi heidän saavan takaisin sen mutkattoman ystävyyden, joka oli ollut olemassa ennen vankeutta. Villitoiveen kysyessä vankeudesta, Myrskytuuli vastasi nopeasti ja heitti vastakysymyksen ilmaan. Neiti mietti hetken ja muisteli.
"Ei mitään, minut majoitettiin siihen samaan huoneeseen, kuin mistä löysit minut. Sain ruokaa ja juomaa sekä Jalopääsky vieraili luonani usein, yrittäen kääntää minua Valtakunnan jäseneksi", neiti kertoi pystymättä sanomaan mitään Jalopääskyn klaaninvastaiskamppanjasta, se oli osaltaan onnistunut ja osaltaan ei. Huokaisten Villitoive mietti asioita.

Myrskytuuli
Kävelee eteenpäin tarkkaillen ympäristöä. Luonnossa kävely tuntui niin erilaiselta ja ihmeelliseltä pitkän vankeuden jälkeen. Kuunteli ympäristöään, muutama lintu sirkutteli siellä täällä. Uringon luomat erilaiset valot ja varjot näyttivät kauniilta. Villitoive kertoi lyhyesti vankeudestaan ja Myrskytuuli nyökkäsi vastaukseksi. Kaksikko alkoi jo olla lähellä reviirin rajoja.

Villitoive
Neiti kulki eteenpäin ja tunsi jalkojensa väsyvän. Lihakset olivat hieman supistuneet ja surkastuneet vankeuden aikana. Myrskytuuli pysytteli vaiti ja hiljaisuus laskeutui kuin kangas heidän välilleen, tuudittaen hellästi emon lailla. Metsä tuntui odottavan jotakin, pidättävän hengitystään. Villitoive nautti hiljaisuudesta eikä osannut sanoa, miksi linnut eivät laulaneet alueella, jolla he kulkivat. Sitten, yhtäkkiä, maa tuntui vajoavan ilvesneidon alta. Hän putosi etujalat edellä kuoppaan, joka oli kaksi metriä syvä, jyrkkäreunainen. Villitoive muksahti kuopan pohjalle niskoilleen ja jäi katsomaan taivasta, joka näkyi vain osittain. Kuoppa oli liian pieni kääntymiseen oikeinpäin, mutta tarpeeksi suuri, ettei hänelle vielä syntynyt pakokauhua.
"Myrskytuuli, auta!" ilvesklaanilainen naaras huudahti pohjalta ja jäi nyrpeänä tuijottelemaan maisemaa, osaamatta tehdä mitään itsensä eteen. Just.

Myrskytuuli
Kulki eteenpäin, eikä oikeastaan välittänyt hiljaisuudesta. Uros oli kai liiaksi tottunut siihen vankeudessa, eikä pitänyt sitä vaivaannuttavana tai kummallisena asiana. Ei edes huomannut lintujen lakanneen laulamasta. Huomasi kuitenkin kun Villitoive yhtäkkiä katosi tuon vierestä ja luuli tuon kaatuneen, mutta kääntyessään katsomaan huomasi kuopan. Mistä kuoppa oli siihen ilmestynyt? Villitoive huusi apua, mutta kuoppa näytti liian syvältä, että Myrskytuuli olisi voinut ylettyä naaraaseen. Yritti kuitenkin kurkottaa toisen takatassuun (koska pelaaja olettaa, että Villitoiveella on takatassut kohti taivasta) ja onnistuu kuin onnistuukin osumaan niihin.

Villitoive
Hetken aikaa Villitoive sai ajatuksiaan järjestymään, takatassun tosiaan taivasta kohti ja tunsi jonkun hipelöivän niitä. Neiti yritti liikuttaa itseään parempaan asentoon veren alkaessa pakkautumaan päähän ja häntä huimasi. Yrittipä hän myös kaivaa kuoppaa suuremmaksi, muttei onnistunut - maa oli liian kovaa.
"Miten tämä on saatu kaivettua? Maa on kovaa!" naaras huusi kuopasta ja toivoi äänensä kuuluvan. Perhana, miten se nyt näin kävi?

Myrskytuuli
Yritti parhaansa mukaan keksiä keinoa, jolla saisi naaraan vedetyksi ulos kuopasta. Eipäs vaikuttanut olevan juuri muita keinoja kuin yrittää ottaa kiinni toisen takatassusta ja yrittää sitten jotenkin nostaa ylös. Villitoive ihmetteli kuopan syntymis tapaa.
"Vaikea sanoa. Odota hetki, niin yritän saada sinut pois sieltä", vastasi toiselle. Kurotti varovasti ja tarttui toisen takatassuun. Toivoen, ettei toista sattuisi liikaa kun tuon joutuessa tietenkin käyttämään suutaan ja hampaitaan hommaan. Onneksi toinen oli hieman urosta pienempi ja laihtunut vankeuden aikana niin Myrskytuulen onnistui ehkäpä saada toinen vedettyä ulos kuopasta.

Villitoive
Neitokainen loikoili hyvinkin kivuliaan oloisesti niskoillaan, Myrskytuulen pähkäillessä asioita.
"Enhän minä voi tässä muutakaan tehdä", Villitoive tokaisi. Hän ähkäisi ja yritti parantaa asentoaan, kunnes yhtäkkiä tunsi jalassaan kipua, Myrskytuulen napattua siitä kiinni hampaillaan. Villitoive nousi vähän ylöspäin ja yritti avittaa nousua tassuillaan, päästen jo pohjalta pois.
"Vielä vähän", hän kannusti jo luottavaisemmin. Hyvinhän tässä vielä kävisi!

Myrskytuuli
Ei vastannut toisen tokaisuun ja yritti sitten nostaa toista ylös kuopasta. Pikkuhiljaa toinen nousi ylös kuopasta. Peruuttaa poispäin kuopasta vetäen toista ulos kuopasta. Hetken päästä toisen pitäisi jo olla pois kuopasta ja jos niin olisi istahtaisi uros maahan hengähtämään.

Villitoive
Ilvesklaanilainen neito oli vain siinä, Myrskytuulen järjestellessä häntä ylös. Pian hän olikin päässyt kuopasta pois sekavien ajatusten siivittämänä ja siivoili itseään kielellä pesten. Turkki oli sekaisin ja mullassa, jäseniä särki jonkin verran ja hieman huimasikin. Hän selvitteli hetken aikaa päätään, kunnes näki Myrskytuulen hengähtämässä ja istumassa. Naaras kulki toisen viereen ja hymyili.
"Kiitos", hän hymyili ja katsoi sitten kuoppaa. Se voisi olla vaarallinen ilveksille.
"Mitä teemme tuolle kuopalle? Joku muukin voi pudota siihen eikä silloin hänellä välttämättä ole ketään apuna. Tosin, tuolla voisi saalistaa, kunhan se ei ole kovin vaarallinen meille ilveksille", Villitoive pohti ja mietti. Hämmentävää.

Myrskytuuli
Onnistui saamaan toisen pois kuopasta ja katseli toista istuessaan maassa. Saatuaan itsensä pestyä naaras tuli kiittämään Myrskytuulta, johon tuo vastasi nyökäten. Villitoive pohti, mitä kuopalle pitäisi tehdä.
"En usko, että voisimme sitä metsästykseen käyttää. Jos sinne menisikin vaikka jänis, emme välttämättä saisi sitä pois kuopasta", huomautti. Kuoppa oli kuitenkin aika syvä. "Meidän pitäisi peittää se jotenkin, mutta ei täällä oikein ole ylimääräistä multaa tai muuta mitä sinne voisi laittaa. Oksia voisi käyttää, mutta ne voivat pettää alta", puheli miettien.

Villitoive
Neitokainen sai kiitoksestaan vain nyökkäyksen takaisin, joka oli aika mitäänsanomaton tapaus. Häntä alkoi ärsyttämään toisen hiljaisuus, muttei sille mitään mahtaisi vielä. Varsinkaan, kun toinen oli vasta vapautunut vankeudesta. Ansasta puhuttiin, Myrskytuuli torppasi idean ja Villitoive nyökkäsi.
"Niin... Pitää se jotenkin sitten täyttää", naaras tokaisi ja mietti. Oksilla se ei tosiankaan kestänyt, kuten Myrskytuuli sanoikin eikä multaa ollut.
"No, jos pistäisimme kaikkea mahdollista, mitä löydämme? Puiden oksia, runkoja ja muuta sinne kuoppaan ja lopuksi vaikka kiviä ja multaa vain ohut kerros päälle?" Villitoive heitti ilmoille ehdotuksen ja mietti.
"Samalla voisimme siivoilla lähialuetta, vähän helppokulkuisemmaksi", Villitoive tokaisi tarkoittaen kaikkialla lojuvia risuja, oksia ja paksumpia keppejä. Toisaalta se oli kaunista, mutta toisaalta ei.